Viimeistä viedään

Maanantai 15.5.2017 klo 17:22

Ilmassa on odottava tunnelma, kun vuonna 2012 valittu Savonlinnan kaupunginvaltuusto kokoontuu viimeistä kertaa.

Tällä haavaa minulla on takana 3057 päivää Savonlinnan kaupunginvaltuutettuna.

Olen kiitollinen siitä luottamuksesta jonka kaupunkilaiset ovat osakseni suoneet. Luottamuksen olen käyttänyt tarkasti, sillä vain yhdestä valtuuston kokouksesta olen joutunut olemaan poissa ja olen pyrkinyt tuomaan kokoukseen muutakin antia kuin vain läsnäoloni. Joskus olen onnistunut, joskus epäonnistunut. Joskus on tykätty ja joskus ei. Omatunto on puhdas ja koen tehneeni parhaimpani.

Tänä keväänä valittu uusi kaupunginvaltuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa 12.6 ja saan jatkaa ponnistelujani myös tulevat neljä vuotta. Kiitos siitä.

Kommentoi kirjoitusta.

Mauno Koivisto (1923-2017)

Perjantai 12.5.2017 klo 23:00

Eräs aikamme merkittävimmistä suomalaisista valtiomiehistä, Mauno Koivisto, on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

Minulla oli kunnia puristaa Presidentti Mauno Koiviston kättä Sdp:n puoluekokouksessa 2012. Muistan miettineeni, että tuo mies on tehnyt paljon. Tunsin oloni vähäpätöiseksi, mutta samaan aikaan tunsin suurta ylpeyttä siitä, että jaoimme saman sosialidemokraattisen arvopohjan.

Sotaveteraani, ammattiyhdistysmies, tohtori, valtiovarainministeri, Suomen pankin pääjohtaja, pääministeri ja Tasavallan Presidentti.

Vaikuttava ura ja vaikuttava elämä. Lepää hyvin.

Kommentoi kirjoitusta.

Paikkaneuvottelut valmistuvat kyllä aikanaan

Keskiviikko 10.5.2017

Savonlinnassa spekulaatiot ja "varmat tiedot" kuntavaalien jälkeisistä luottamuspaikkaneuvotteluista käyvät kiihkeinä.

Suosittelisin kaikille hattuun paria kourallista juuri taivaalta satanutta lunta. Neuvottelut valmistuvat kyllä aikanaan, ja lienee vieläkin hedelmällisempää haukkua varsinaista lopputulosta kuin oman vilkkaan mielikuvituksen tuotteita.

Kommentoi kirjoitusta.

Ei haukku haavaa tee

Lauantai 29.4.2017 klo 18:00

Kun lukee paikallisen sanomalehden kommenttipalstoja voi hyristä tyytyväisyyttään. Palstoilla kun päivystää väkeä joka muistaa haukkua minut sellaisissakin uutisissa, joilla ei ole mitään tekemistä allekirjoittaneen kanssa. 

Se kertoo vaan, että on tullut tehtyä jotain oikein ja että jotkut pitävät minua suurenakin uhkana. 

Kommentoi kirjoitusta.

Vielä kerran "kompensaatioista"

Keskiviikko 26.4.2017 klo 18:04

Kun tarkemmin miettii, niin Savonlinnaan myönnetyt "kompensaatiot" ovat aivan loistavia, siis poliittisen spinnauksen mielikuvituksen kannalta.

Ajatelkaa nyt, jo saatuna "kompensaationa" esitellään 750 000 euron rahoitus harjoitusjäähallille. Siitäkin huolimatta, että rahoitusta ei ole vielä myönnetty. Onhan se loistava esitys siinäkin mielessä, että valtio voi hyvinkin säästää tuon rahan kun Savonlinnalla OKL:n siirron jälkeisessä maailmassa ei ole varaa maksaa sitä loppuosaa hallista. Harjoitusjäähallin todellinen hintalappu on nimittäin lähempänä 3 000 000 euroa.

Kakun voi siis syödä ja säästää yhtä aikaa!

Olisi myös hauska tietää, että minkä sortin "kompensaatiorahoja" ovat kaikki muut valtion eri kunnille liikuntapaikkarakentamiseen ohjatut varat?

Toinen kaunis kukkanen on se, että kuntien valtionosuusjärjestelmään tehty muutos esitellään "kompensaatioksi" juuri Savonlinnalle. Toki se muutos tehtiin kaikkia saaristo-osakuntia varten, eikä vain Savonlinnaa kohdanneen katastrofin pehmentämiseksi. Vai oliko siis niin, että muista saaristo-osakunnista esim. Kotka, Naantali, Uusikaupunki, Espoo tai Helsinki jonkin "kompensaation" tarpeessa?

Kolmas spinnauksen taidonnäyte on ollut syyttää Savonlinnan kaupunkia siitä etteivät hyvät ministerit, kansanedustajat ja muut kekkeruusit voineet auttaa Savonlinnaa juuri lainkaan, koska kaupunki halusi koulutuspaikkoja eikä opetusministeriö halunnut niitä antaa. Yksimielinen olisi pitänyt olla, jos näin niin mihin se yksimielisesti työryhmästä lähtenyt esitys biotuotekeskuksesta jäi? Vai lasketaanko "biotuotteeksi" ne loistavat selitykset mitkä tästä tussahduksesta ovat seuranneet?

Noh, ehkä täällä täytyy tyytyä siihen, että Juha Sipilän sanan mitta on mitä mitä on. Ja todeta, että käypä "kompensaatio" yliopistosta ja 900 opiskelijasta on velkaneuvonnan etäpalveluyksikkö, selvitys siitä voiko keskiaikaiseen linnaan rakentaa katon ja 30 insinööriopiskelijaa.

Hurraa!!

Kommentoi kirjoitusta.

Ei ollut tahtoa taaskaan - kompensaatioista tuli kusetus

Keskiviikko 26.4.2017 klo 9:27

Pääministeri Juha Sipilä Savonlinnan OKL:n siirrosta Joensuuhun 19.5.2016: "Nyt pitäisi vain tämän ikävän päätöksen keskellä jaksaa kääntää katsetta tulevaisuuteen ja lähteä hakemaan sellaista ratkaisua, joka pitkässä juoksussa olisi myöskin alueen elinvoimaa nykyisestä kasvattava ratkaisu. Hallitus on valmis sellaisen ratkaisun synnyttämiseen.”

OKL:n siirron vaikutukset Savonlinnalle ovat 900 opiskelijan menetys, jonka myötä suoraan ja välillisesti menetetään 300 työpaikkaa, 12 miljoonaa ostovoimaa ja väkiluku alenee 1500-2000 asukkaalla. Verotuloja ja valtionosuuksia tuossa rytäkässä menee noin yhdeksän miljoonaa. Opiskelija-asuntoyhtiön konkurssi aiheuttaa kaupungille seitsemän miljoonan euron tappion, valtiolle lankeava lasku on mittaluokkaa kymmeniä miljoonia, puhumattakaan yksityisten ihmisten asuntovarallisuuden arvon romahtamisesta.

Tätä kaikkea kompensoidaan 30 aloituspaikalla AMK:hon, velkaneuvonnan etäpalvelupisteellä, verkostohankkeella ja selvityksellä siitä kuinka oopperajuhlien katsomo puolitetaan (ja moiset juhlat siten myös lopetetaan).

Toki sen lisäksi kompensaatioiksi kuvataan laaja joukko asiaan liittymättömiä toimenpiteitä, siinä laajuudessa että odotan listaukseen lisättävän vielä valtion ylläpitämät tiet ja maanpuolustuksen jonka valtio hoitaa Savonlinnan puolesta.

Vuoden verran, ihan viime päiviin saakka, savonlinnalaisille kerrottiin kuinka verrattoman hyvät kompensaatiot meille onkaan tulossa. Taivas aukeaa ja räntäsateen sijasta sieltä sataa itäsavolaiselle kansalle mannaa ja hunajaa!

En kuvaisi tätä pettymykseksi, vaan kusetukseksi.

Tämän kaiken keskellä tietyt tahot yrittävät kääntää kompensaatioiden täydellisen epäonnistumisen Savonlinnan kaupungin syyksi. Toiset sen vuoksi, että kaupunki piti kiinni tavoitteistaan ja toiset sen vuoksi että kaupungin tavoitteet olivat liian moninaiset.

Savonlinnan kaupunki vaati yksimielisesti kompensaatioiksi menetetyistä opiskelijapaikoista samaa määrää uusia opiskelupaikkoja.
Hyvin yksinkertaista.

Yhtä yksinkertaista on, että tämä päätös itse yliopiston lakkauttamispäätöksen jälkeen järkyttävin rauhanajan päätös Savonlinnan kaupungin 378-vuotisessa historiassa.

Kommentoi kirjoitusta.

Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi

Sunnuntai 23.4.2017 klo 17:05

Savonlinnan Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä järjestäytyi ja valitsi allekirjoittaneen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Teemu Tiainen valittiin varapuheenjohtajaksi ja Karoliina Laukkanen sihteeriksi.

Kiitämme luottamuksesta ja lähdemme rakentamaan hyvää yhteishenkeä oman valtuustoryhmän sisällä sekä hyvää yhteistyötä puolueiden välillä.

Kommentoi kirjoitusta.

Savonlinnan kaupungin tervehdys SaPKon mestaruusjuhlissa

Sunnuntai 23.4.2017 klo 17:01

Onnea SaPKo! Onnea Savonlinna! 

Minulla on miellyttävä kunniatehtävä tuoda tähän juhlaan Savonlinnan kaupungin tervehdys. 

Savonlinnalla ei ole ollut viime vuosina ihan helppoa. Tämän mestaruuden merkitys kaupungille on siten vieläkin suurempi.

SaPKo on osa kiinteä osa savonlinnalaista dna:ta. Jotain jostain ollaan ylpeitä, oli tuuli purjeissa myötäinen tai vastainen. Jotain jonka suhteen olemme aina kaikki samalla puolella.

Aina on ollut ilo kantaa SaPKon värejä. Tämä mestaruus on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sen takaa löytyy valtavasti juniorityötä, vahvaa perinnettä ja paljon hyviä muistoja.

Kiitos tästä piristysruiskeesta SaPKon loistavalle joukkueelle, valmennukselle, joukkueenjohdolle, kaikille taustajoukoille sekä tietysti upeasti kauteen syttyneille faneille.

Kiekkokulttuuri on vahvaa Savonlinnassa. Meidän Joukkueella on huikea historia, mahtava nykytila ja loistava tulevaisuus. Toivottavasti myös fanikulttuuri saa tästä lisää voimaa. Koko kaupungin yhteinen joukkue luo yhteisöllisyyttä ja yhteisöllinen kaupunki on hyvä koti meille jokaiselle.

Savonlinnan kaupunki tekee parhaansa, että jääurheilu kaikissa muodoissaan voi täällä hyvin myös jatkossa.

Erityiskiitos heille joita ei usein muisteta juhlia, mutta ilman heitä olisi mestaruuksia, taidokkaita urheilusuorituksia tai liikunnan iloa valtavalle määrälle ihmisiä. 

Puhun nyt junnujen vanhemmista, talkoolaisista ja muista tukijoista, he ovat menestyksen kivijalka. Samalla tavalla kuin Sapko on Savonlinnalle. Vapaaehtoistyöstä ja junioreista rakentuvat myös tulevat mestaruusjuhlat!

Juhlitaan tänään samalla riemulla kun SaPKo juhli maalejaan Mestis-kaukaloissa ympäri maata.

Kiitos SaPKo, kiitos Savonlinna.

SAPKO.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Piirikokouksessa Lappeenrannassa

Lauantai 22.4.2017

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien kevätpiirikokouksessa. Saavutimme selkeän vaalivoiton Kaakkois-Suomessa. 25,9% kannatuksella olemme suurin puolue Kaakkossa ja kasvatimme kannatusta edellisistä kuntavaaleista 25 kunnassa.

Puheenjohtajana olen todella ylpeä meidän joukkueesta ja yhdessä saavutetusta tuloksesta.

Kiitos äänestäjille, ehdokkaille ja tulijoukoille!

Tulos ei anna aihetta jäädä lepäämään laakereilleen. Kaikkein kovin työ on edessä.

Kuntalaisten vahvalla mandaatillla on lähdettävä tekemään vahvaa sosialiademokraattista politiikkaa. Elinvoimasta ja työllisyydestä tulee huolehtia. Sivistyspalveluita on vahvistettava ja sote-palveluita kehitetään. Turvallisuudesta ja yhteisen ympäristön hyvinvoinnista on kannettava vastuuta. Ja paljon muuta.

Pidetään kaikki mukana.

Kommentoi kirjoitusta.

Vaalien jälkilöylyt

Torstai 13.4.2017

Kuntavaalien saldo oli osaltani lopulta 529 ääntä, eli tarkistuslaskennan jälkeen minulle löytyi vielä yksi ääni. Se tarkoittaa että etumatka miehistä toiseksi eniten ääniä keränneeseen kansanedustaja Kaj Turuseen kasvoi 145 ääneen.

Henkilökohtaiseen tulokseen ja äänikuninkuuteen voi olla kohtuullisen tyytyväinen. Tavoitteena oli päästä lähelle Jouni Backmanin viime kerralla saamaa äänimäärää (505) ja auttaa SDP:n ehdokaslistaa hyvään suoritukseen.

Nyt katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan politiikan saralla. Se on puolueiden välisten neuvotteluiden ja järjestöväen käsissä.

Kiitos vielä kerran luottamuksesta kaikille äänestäjille ja onnittelut myös kaikille demokratian sankareille, jotka laittoivat itsensä peliin asettumalla ehdolle!

Kommentoi kirjoitusta.

Savonlinnan äänikuningas kiittää!

Maanantai 10.4.2017 klo 0:09

SDP on Kaakkois-Suomen suurin puolue. Piirin puheenjohtajana esitän nöyrät kiitokset kaikille ehdokkaille ja vaalityöntekijöille!

Savonlinnassa tulos on 27,1%. 14 paikkaa pidettiin. Valtuustoryhmä on kaikkein nuorin, 50% valituista on alle 40 v. Se on loistava juttu! Puheet ukkoutuneesta Sdp:sta voidaan unohtaa!

Oma äänimäärä oli 528, nousua siinä on n. 35%. Sillä heltiää Savonlinnan äänikuninkaan titteli. Kiitos luottamuksesta! Työ jatkuu!

Äänikuningattaren paikka menee tarkastuslaskentaan! Meidän A-K on kolme ääntä edellä! Pidetään peukkuja! Huikea tulos!

Kommentoi kirjoitusta.

Vaikuta - Äänestä

Sunnuntai 9.4.2017 klo 14:06

Tuttavani kysyi minulta Facebookissa, mitä konkreettista kunnat tai niiden päättäjät ovat tehneet? Kysymys oli minulle itselleni varsin hämmentävä, mutta monelle kuntalaiselle jolle yhteiskunnallinen tietous tai oman kunnan asioiden seuraaminen on vähäistä kysymys on totista totta.

Tiivistettynä kunnat vastaavat Suomessa kaikista keskeisistä hyvinvointipalveluista, päiväkodeista, kouluista, terveyspalveluista, vanhustenhuollosta, erikoissairaanhoidosta, taajamien tiestöstä, kaavoituksesta, vesihuollosta, jätevesijärjestelmistä ja monesta muusta asiasta. Kuntien ja kuntapäättäjien kädenjäljen näet kaikkialla ympärilläsi, tietyissä elämänvaiheissa ne ovat läsnä enemmän jossain vaiheessa elämään niiden suora kosketus omaan arkeen vähäisempi. Mutta jokainen tarvitsee kuntia ja niiden tuottamia palveluita. Ilman kuntia Suomi ei olisi se menestystarina joka se eittämättä monella tapaa on. Valtio ohjaa kuntia rahoituksella ja lainsäädännöllä, mutta suurin vastuu palveluista on kunnilla, ja niissä työtään tekevillä ja kunnan toiminnasta päättävillä kuntalaisilla.

Kuntavaalit eivät siis ole yhdentekevät, vaan niissä valittavat päättäjät muokkaavat ympäristöään monella tapaa. Äänestäminen ei ole velvollisuus, vaan se on oikeus. Oikeus, jota valtavalle määrälle maailman ihmisistä ei ole suotu. Väitän, että ihmisten osallistumisella omaan elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon on ollut olennainen vaikutus Suomen menestykseen. Alle sata vuotta sitten Suomessa käytiin sisällissota, jonka eräänä keskeisenä vaikuttimena oli yleisten ja yhtäläisten vaikutusmahdollisuuksien puute juuri kuntatasolla.

Äänestäminen siis kannattaa. On hyvä muistaa, että vaikka vain osa äänioikeutetuista käyttäisi äänioikeuttaan, niin valtaa käytetään aina 100 %. Kannattaa siis yrittää vaikuttaa, kuinka sitä valtaa käytetään ja ketkä sitä käyttävät. Kysymys ei ole enempää tai vähempään kuin omasta arjestasi ja oman elinympäristösi hyvinvoinnista.

Suosittelen kautta maan äänestettäväksi SDP:n loistavia ehdokkaita, joita voi äänestää liki jokaisessa Suomen kunnassa. Savonlinnassa SDP:n ehdokkaat löytyvät numeroiden 58-104 väliltä, minun numeroni on 62.

Hyvää vaalipäivää kaikille!

Kommentoi kirjoitusta.

Sananen kaupungin edunvalvonnasta

Torstai 6.4.2017 klo 13:41

Edunvalvonta. Siinä on politiikan laji, joka kysyy sitkeyttä ja kestävyyttä. Savonlinnan etujen ajamista olen saanut harjoittaa kahden valtuustokauden ajan, niin kaupunginhallituksessa, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla.

Turpaan on tullut, mutta on tullut myös voittoja. Savonlinnalaisten puolustamisesta on tullut kritiikkiä ja uhkauksiakin. Mutta olen aina pitänyt kirkkaana mielessä sen, että viime kädessä minun valtakirjani kaikkiin muihinkin tehtäviin on saatu savonlinnalaisilta.

Tuota samaa ohjenuoraa suosittelisin myös paikallisille kansanedustajille, joiden vahtivuorolla Savonlinna on menettänyt yliopiston, Luonnonvarakeskuksen Punkaharjun yksikön, käräjäoikeuden ja myös hallituksen Sote-uudistus tällä esitetyllä mallilla on Savonlinnalle erittäin riskialtis ratkaisu. Meillä on Savonlinnan historiassa erittäin harvinainen tilanne, että pääkallon paikalla on kaksi kansanedustaja kahdesta suurimmasta hallituspuolueesta. Molemmat ovat vielä omien lausuntojensa mukaan oikein vaikutusvaltaisia omissa porukoissaan. Tulokset ovat olleet surkeita.

OKL:n menetys on tietysti tappiona ihan omaa luokkaansa, ja vaikka mitä muuta väitettäisiin, niin se olisi ollut estettävissä jos vain poliittista tahtoa olisi ollut. SDP:n Jouni Backmanin ja opetusministeri Jukka Gustafssonin ollessa vastuussa sitä tahtoa löytyi. Nyt ei, vaikka Savonlinnasta on kaksi kansanedustajaa kahdessa suurimmassa hallituspuolueessa.

Sipilan_lupaus.jpg

Toiset ovat reilusti tunnustaneet vastuunsa Okl:n menettämisessä, mutta joillekin tahoille se on ollut mahdotonta. Viimeksi eilen kaksi perussuomalaisten valtuutettua yritti pestä käsiään Itä-Savon mielipidepalstalla. Häpeällistä.

Vielä häpeällisempää on se, että kirjoituksen eräs kärki oli Savonlinnan vaatimissa kompensaatioissa ja niiden mollaamisessa. Okl-asiassa koko Savonlinna ja myös sen kaupunginhallitus on kulkenut yhtä jalkaa. Kaupungin esitykset kompensaatioiksi on päätetty yksimielisesti. Kärki on korvaavien koulutuspaikkojen saamisessa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että koko ajan mieltäni on kalvanut tunne, etteivät perussuomalaiset ole sitoutuneita yhteisiin tavoitteisiin ja yhteiseen vastuunottoon. Eilinen kirjoitus vahvisti tunteen oikeaksi.

Edunvalvontakysymyksissä kaupungissa ei saisi olla hallitus-oppositio asetelmaa. Edunvalvontaa tehdään yhdessä ja yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Savonlinnan kaltaiselle aluekeskuskaupungille olisi äärimmäisen tärkeää, että kaupungin luottamushenkilöt, virkamiehet ja kansanedustajat vetävät yhtä köyttä edunvalvonnassa. Pisteet onnistumisista menevät usein luonnollisesti kansanedustajien haaviin, mutta tappioista kärsitään yhdessä.

Kaupungin tavoitteiden määrittely kuuluu kaupungille, ei yksittäisille kansanedustajille. Mutta heidän työnsä helpottuu merkittävästi kun yhteistä työtä tekemässä on isompi porukka. Toivottavasti viimeistään Okl:n kompensaatiotyön onnahtelu avaisi silmät.

Kaksilla rattailla ajaminen kannattaa lopettaa. Jos kompensaatiotyö epäonnistuu, eikä koulutuspaikkoja saada siitä kärsii jokainen savonlinnalainen riippumatta poliittisesta viiteryhmästä. Ikäviä päätöksiä on luvassa ja jokainen joutuu ottamaan osaa niiden tekemiseen.

Savonlinnan elinvoiman ja palveluiden turvaamiseksi tärkeimmät edunvalvontatavoitteet tulevaisuudessa ovat:

1. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun vahvistaminen Savonlinnassa

2. Savonlinnan keskussairaalan palveluiden ja työpaikkojen turvaaminen

3. Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistäminen

4. Teollisten investointien mahdollistaminen Savonlinnaan

5. Liikenneyhteyksien turvaaminen ja parantaminen

 

Noiden lisäksi on tietysti paljon muita isompia ja pienempiä edunvalvonnan kohteita, mutta nuo viisi tavoitetta ovat kaikkein keskeisimpiä. Niissä onnistumiseen tarvitaan ihan jokaista vaikuttamaan kykenevää ja kovaa työtä, eikä siinä ole sijaa poliittiselle käsien pesulle.

1 kommentti .

60, 62, 75

Tiistai 4.4.2017 klo 14:36

Kuntavaalien ennakkoäänestys vetelee viimeisiään. Tänään 4.4 on viimeinen mahdollisuus äänestää ennakkoon ja sunnuntaina 9.4 on varsinainen vaalipäivä. Molemmat ovat hyviä mahdollisuuksia äänestää Savonlinnassa numeroa 62.

Mutta jos jostain syystä on polte äänestää jotain toista ehdokasta, niin tässä on kaksi erinomaista vaihtoehtoa.

Savonlinnassa numerolla 60. on ehdolla Karoliina Helander. Karoliina on ensimmäisen kauden valtuutettu, ja erinomainen sellainen. Sairaanhoitajan, yrittäjän ja toimittajan töitä tehnyt nuori nainen on tehnyt minuun suuren vaikutuksen kuluneiden neljä vuoden aikana. Terävä äly, kyky kuunnella ja argumentoida, muodostavat vahvan oikeustajun kanssa ominaisuudet hyvälle kaupunginvaltuutetulle. Karoliina ei pelkää kyseenalaistaa, eikä hän pelkää tuoda näkemystään esille kovassakaan paikassa. Sellaisia ihmisiä on helppo arvostaa.

KaroliinaHE.jpg

Toinen mainio vaihtoehto Savonlinnassa on Olli-Pekka Kristiansson, numero 75. OP:lla on nuoresta iästään jo melkoinen kokemus erilaisista luottamustehtävistä niin kunnallisella tasolla kuin myös ammattiyhdistystoiminnasta. Tämän valtuutostokauden OP pitänyt pienten puolta sivistyslautakunnassa. Tehtävä ei ole ollut helppo, kun kaupungin talouden tervehdyttäminen on vaatinut kaikkein eniten juuri sivistystoimialalta. Savonlinnna Worksin rautakourien pääluottamusmiehenä toimiva kaveri ei ole juuri paineita säikkynyt kaupunginkaan luottamustehtävissä.

OpKr.jpg

Molempia ehdokkaita yhdistää se, että he ovat sosialidemokraatteja ja aktiivi-ikäisiä, perheellisiä kaupunkilaisia. Niin demareita kuin perheellisiä tarvittaisiin enemmän kaupungin päätöksentekoon. Karoliina ja OP ovat molemmat osoittautuneet luotettaviksi päättäjiksi, jotka eivät väistä haasteita ja ovat valmiita laittamaan itsensä likoon paremman Savonlinnan puolesta.

Näillä puheilla äänestämään Savonlinnassa joko 60, 62 tai 75.

Savonlinna ei ole "iltaruskon kaupunki" vaan hyvä paikka elää kaikenikäisille. Meistä jokainen uskoo Savonlinnan tulevaisuuteen ja olemme valmiita tekemään työtä sen puolesta.

(p.s Sori OP, Karoliina sai isomman kuvan. Olisit laittanut minulle vähän isomman otoksen itsestäsi. ;D)

Kommentoi kirjoitusta.

Kaikille kaikkea!

Maanantai 3.4.2017 klo 11:49

Kaikille kaikkea!

Lisää palveluita! Veroja voidaan laskea kymmenillä miljoonilla! Uusia investointeja ei rajoita kuin mielikuvitus. Tilat ja palvelut voidaan tarjota ilmaiseksi. Mistään entisestä tarvitse luopua! 

Jokainen uusi menoerä tai menetetty tulo maksaa itse itsensä.

Perusteluiksi riittävät huutomerkit ja empaattinen asenne. Ja jos ylipäätään uhraa ajatustakaan lupausten rahoittamiselle, niin katteita pysyviin menoihin voidaan ottaa investoinneista. Eikä se näytä olevan ihan niin tarkkaa onko miljoonaluokan menoille esitetty kate kymmeniätuhansia.

Vaalien jälkeen koittava arki iskee lujaa sunnuntaina valituiksi tuleville ehdokkaille ja äänestäjille, jotka kuvittelevat että asiat järjestyvät niin kuin tahtoo vain sillä että on lujasti hyvien asioiden puolesta. Palveluita rahoitetaan ihan oikealla rahalla, investoinnit on suhteutettava maksukykyyn ja veronkevennysten dynaamiset vaikutukset eivät kata tulonmenetyksiä.

Ei kannata ymmärtää väärin. Minä rakastan idealismia ja olen vankasti sitä mieltä että päättäjien pitää kyetä katsomaan myös tulevaisuuteen. Osata nähdä mitkä asiat vaativat kohennusta ja uskaltautua ottamaan hallittuja riskejä. Mutta kun sinne tulevaisuuteen katsoo pitää nähdä myös ne ikävätkin asiat. 

On vastuutonta luvata äänestäjille pelkkää mannaa ja hunajaa tulevaisuudessa. En tiedä johtuuko asenteeni siitä, että tieto lisää tuskaa vai onko kaksi valtuustokautta kaupungihallituksessa tehnyt minusta hieman kyynisen. Ehkä kyse on hieman molemmista, mutta eniten kyse on siitä, että idealisti minussa uskoo, että ihmiset arvostavat rehellisyyttä ja malttia enemmän kuin hulvatonta vaalipuhetta.

Hyvät ehdokkat ja äänestäjät, kotikaupunkia parannetaan pienillä teoilla, ei suurilla lupauksilla. Ymmärrän toki, että eihän se ketään sykähdytä, jos puhuu perusopetuksen tuntikehyksen kasvattamisesta, varhaiskasvatuksen hoitaja-lapsi mitoituksen parantamisesta tai vanhusten kotihoidon tilanteen helpottamisesta. Mutta ne ovat todellisia tekoja, ne ovat toteutettavissa ja niillä on vaikutusta. Tylsää, mutta todellista.

Lait säätelevät kunnan toimintaa ja ne lait säätelevät myös sitä, että tehtyjen talousarvioiden pitää olla kiinni todellisuudessa ja talouden pitää olla kestävällä pohjalla. Selitykseksi ei riitä se, että mopo karkasi vaalikentillä ja nyt ahdistaa kun ihmiset kyselevät annettujen lupausten perään.

On tietysti hyvä muistaa, että koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu idealismin kautta. On ollut visio siitä miten maata voitaisiin yhdessä rakentaa paremmaksi. Kun idealismiin yhdistyy realismi, maltti ja tieto, tulokset ovat loistavia. Suomi on tästä hyvä esimerkki.

Todellisia muutoksia tehdään määrätietoisella otteella ja pienillä teoilla, ei suurilla lupauksilla. 

Lauantaina nuori nainen kysyi minulta, "Mitä sie lupaat jos tulet valituksi?". Vastasin, että lupaan tehdä aina parhaani, lupaan perustella päätökseni ja lupaan ottaa virheistäni opiksi. Kun kysyin, että mistä asiasta haluaisit tietää tarkemmin, nainen vastasi, "Tämä riitti. Saat ääneni."

Se oli erittäin rohkaiseva keskustelu. Kiitos siitä ja kiitos luottamuksesta.

Pidetään katse valppaana, mieli rohkeana ja jalat maassa, niin kyllä me savonlinnalaiset pärjätään. Luvataan vähemmän, mutta tehdään enemmän.

Kommentoi kirjoitusta.

Pidetään kaikki mukana ihan alusta asti

Lauantai 1.4.2017 klo 11:10

Kunnissa päätetään monien tärkeiden palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta. Merkittävä osa niistä on lasten ja nuorten palveluita. Suomessa on maailman huippuluokkaa olevat neuvolat, päivähoito ja peruskoulu. Ne ovat kuntien järjestämiä ja tuottamia palveluita.

Kilpailukykypuheessa usein unohtuu, että juuri nuo palvelut ovat Suomen menestystarinan ydintä. Niiden takana on arvovalinta. Arvovalinta siitä, että jokainen lapsi ansaitsee hyvät ja tasavertaiset lähtökohdat elämälleen.

Tuon arvovalinnan vuoksi olen halunnut pitää itse esillä sivistyspalveluiden merkitystä ja tärkeyttä. Savonlinna on kamppaillut viime vuosina hankalan taloustilanteen kanssa ja juuri sivistystoimeen on kohdistunut merkittäviä säästöjä.

Hyvinvoivat lapset ja perheet tuovat elinvoimaa koko seudulle. Heidän varaansa rakennetaan tulevaisuuden menestystarinat. Ryhmäkokojen kasvattaminen, lasten oikeuksien rajoittaminen, tuntikehyksen leikkaaminen ovat lyhytnäköistä politiikkaa. Ensisijaisesti siinä leikataan tulevaisuudesta.

Olen yrittänyt puolustaa lasten ja nuorten palveluita kaikissa luottamustehtävissäni. Esimerkiksi olen vastustanut päivähoidon leikkauksia Savonlinnassa, olen puolustanut elinvoimaisia kyläkouluja, olen taistellut koulutilojen peruskorjausten puolesta, olen ollut estämässä opettajien ja lastenhoitajien lomauttamista, olen kannattanut uusien opetusmenetelmien levittämistä kaikkiin kouluihin.

Joskus olen onnistunut, joskus taas epäonnistunut. Joskus olen myös joutunut tekemään epäsuosittuja, mutta välttämättömiä päätöksiä. Olen tehnyt myös virheitä ja niistä yritän ottaa opiksi.

Mutta sanani olen pitänyt aina, ja aion pitää myös jatkossa. Lupaan olla reilua ja seisoa myös vaikeiden päätösten takana, joita on varmasti edessä oppilasmäärien vähentyessä. Kokonaisuuden hahmottaminen on joskus vaikeaa, mutta se on edellytys hyvien palveluiden turvaamiselle ja kehittämiselle.

Savonlinnassa ja kaikissa muissakin kunnissa ympäri maan päätetään minkälaiset lähtökohdat lapsemme elämälleen saavat. Pelkkien vaalipuheiden varaan ei kannata lasketa, vaan suosittelen katsomaan tehtyjä tekoja sillä ne näyttävät suunnan myös tulevaisuudessa.

Huomispäivän menestystarinat kasvavat päiväkodin pihalla tai peruskoulun äidinkielen tunnilla. Meillä aikuisilla vastuu miten siellä pärjätään, millä tavalla perheitä tuetaan ja pidetäänkö kaikki mukana.

Pressu.jpg

Kommentoi kirjoitusta.

Yhteistyöllä tehdään ihmeitä

Perjantai 31.3.2017 klo 9:57

IMG_0204.JPG

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona ja se jatkuu ensi viikon tiistaihin (4.4) saakka. 

Kaupassa käydessäni minulle ennalta tuntematon nuori mies kertoi käyneensä juuri äänestämässä numeroa 62. Vaikka oma numero alkaa jo tuntua tutulta, niin on pakko myöntää että hetken löi tyhjää kunnes tajusin että sehän on minun numeroni. 

Kiitin luottamuksesta ja kysyin, miksi päädyit minuun 197 ehdokkaan joukosta? Vastaus kuului, että hän piti vaalikonevastausteni perusteluista ja että minusta on syntynyt kuva aktiivisena päättäjänä somen, lehtien ja nettisivujeni kautta. 

Hyvä, että kokemus on tuo. Lupasin nimittäin 2008 kun tulin valituksi ensimmäisissä kuntavaaleissani, että minusta ei tule "hiljaista takarivin Taavia". Olen itse aika tyytyväinen tuon lupauksen toteutumiseen. Olen ottanut aktiivisesti kantaa kokouksissa ja niiden ulkopuolella, tehnyt muutosesityksiä, rakentanut kompromisseja ja ennen kaikkea olen ottanut vastuuta myös silloin kun päätökset ovat olleet vaikeita tai epäsuosittuja.

Usein kysytään miten voi vaikuttaa valtuustossa tai kaupunginhallituksessa? Ensin hyvä tunnustaa, että yksin ei kukaan politiikassa tee suuria tekoja. Aina tarvitaan yhteistyökumppaneita. Helpoiten niitä saa omasta ryhmästään, mutta tekojen tekemiseen tarvitaan useimmiten kumppaneita myös toisista poliittisista ryhmistä.

Yhteistyöllä saadaan aikaan ihmeitä, tasapainotetaan talous, pelastetaan kyläkoulut, rakennetaan vanhan ja huonokuntoisen tilalle uutta ja toimivaa, lisätään resursseja työllistämiseen tai korotetaan kirjaston hankintamäärärahoja. Yhteistyöllä turvataan työpaikkoja, kaavoitetaan yrityksille mahdollisuuksia kasvaa, rakennetaan leikkikenttiä tai lisätään hoitajia vanhuksille.

Tätä kaikkea on kuntapolitiikka, se on yhteistyön verkosto, jonka avulla hoidetaan ihan arkisia asioita. Mutta ne asiat ovat suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä palveluita ja sen menestystekijöitä. Siitäkin syystä toivon, että mahdollisimman moni suomalainen käyttää äänioikeuttaan näissäkin vaaleissa.

Yhteistyö kuitenkaan ei vaadi yksimielisyyttä, vaan se elää keskustelusta ja jopa vastakkainasettelusta. Ristiriitoja ei pidä kavahtaa, mutta niiden välille voi rakentaa siltoja. Politiikassa pärjää ja pystyy vaikuttamaan, kun hallitsee asiat, kunnioittaa muita ihmisiä ja osaa erottaa päätökset ja henkilöt.

Uskallan sanoa, että täytän kohtuullisen hyvin nuo määritelmät. Siksi olen uskaltanut asettautua savonlinnalaisten arvioitavaksi näissä kuntavaaleissa. Toivon luottamustanne, lupaan kantaa minulle uskotun vastuun myös tulevaisuudessa parhaan kykyni mukaan.

En ole päättäjänä virheetön, mutta olen osoittautunut erittäin oppimiskykyiseksi.

Olen tavattavissa huomenna 1.4 puolueiden yhteisessä vaalitapahtumassa Sokoksen pihalla klo 11 ->. 

Kommentoi kirjoitusta.

Toivo vaihtui pettymykseen - Savonlinnan Okl-kompensaatioista ei vieläkään varmuutta.

Tiistai 28.3.2017 klo 16:19

Savonlinnan Okl:n lakkauttamisen vaikutuksia savonlinnalaisille kompensoimaan perustettu työryhmä tiedotti tänään, että edistystä on tapahtunut, mutta mitään tarkempaa tietoa ei asiasta tihkunut.

Täytyy myöntää, että omatkin toiveet hieman heräsivät, kun kompensaatioryhmän puheenjohtaja ja pääministerin luotettu, liikenneministeri Berner (kesk.) eilen kutsui kompensaatioryhmän kokoon pikaisella aikataululla. Uskon, että en ole ainoa joka pettyi siihen mitä kokouksesta oli kerrottavaa. Ei tule kovin vakuuttunut olo, jos kokouksessa olleet ovat vielä toiveiden varassa sen suhteen että saadaan hyvä kompensaatio. 

Vaaleihin mennään siis Savonlinnan tulevaisuuden kannalta aivan keskeisen asian osalta sammutetuin lyhdyin. Positiivista oli kuulla, jos edistystä aiempaan on tapahtunut.

Pääministeri Sipilä (kesk.) lupasi viime keväänä eduskunnan edessä, että Okl:n lähdön jälkeen Savonlinna on elinvoimaisempi kuin aiemmin. Se on kova lupaus. Meidän täytyy huolehtia siitä, että Sipilä myös pitää sanansa.

Osaaminen ja koulutuspaikat ovat keskeisimmät asiat joiden avulla Savonlinnan elinvoima voidaan turvata. Okl-tupeloinnin seurauksena kaupunki menettää noin 800 opiskelijaa, joten kohtuullisen kompensaation tulisi olla 800 uutta koulutuspaikkaa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehittäminen on ollut myös Savonlinnan kaupungin kaikkein keskeisin vaatimus koko kompensaatiotyössä.

Koulutuspaikat antaisivat mahdollisuuksia yritystoiminnan kehittämiseen, palvelusektorin kysyntä turvattaisiin ja paikallisten asuntomarkkinoiden romahdus väistettäisiin. Asuntojen kysynnän romahtaminen ei tarkoittaisi vain kymmenien miljoonien takausvastuiden lankeamista kaupungin ja valtion niskaan, vaan myös yksityisten asunnonomistajien suuri vaikeuksia.

Savonlinnalaiset eivät kaipaa almuja, vaan reilut mahdollisuudet rakentaa menestystä Savonlinnan seutukunnalle ja koko Suomeen. Osaamisen vahvistamisen kautta se on mahdollista.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuntatalouden perusteet

Maanantai 27.3.2017 klo 15:59

Savonlinnan kaupunginhallitus allekirjoittaa tämän viikon torstaina kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2016. Tilinpäätös osoittaa ylijäämää 6 104 473,72 euroa. Eli kaupungilla oli siis vuonna 2016 yli kuusi miljoonaa euroa enemmän tuloa kuin oli vastaavasti menoja.

Jotkut ovat vetäneet tästä johtopäätöksen, että kaupunki ahneuttaan kerää kovia veroja ja tekee kipeitä säästöjä tarkoituksenaan vain paisuttaa jotain mystistä kassaholvia kaupungintalon uumenissa. Tästä ei ole kyse ja väite vain osoittaa puutteellista tietämystä kuntatalouden pelisäännöistä.

Avainsana on alijäämänkattamisvelvollisuus. Savonlinnan kaupungilla on taseessaan aiemmilta vuosilta kertyneitä alijäämiä, jotka täytyy kuntalain mukaisesti kattaa tietyssä ajassa. Savonlinnan kaksi edellistäkin tilinpäätöstä ovat olleet ylijäämäisiä ja uusimman tilinpäätöksen myötä entiset alijäämät tulevat liki kokonaan katetuiksi.

Eli nykyinen valtuusto ja kaupunginhallitus jättää perinnökseen uudelle valtuustolle hyvässä kunnossa olevan talouden. Jos ylijäämiä ei olisi saatu aikaan, olisi huhtikuun 9. päivä valittavan valtuuston urakka ollut paljon vaikeampi.

Myös kaupungin velkaantuminen on ollut pari vuotta laskusuunnassa ja velanmäärä on kuntien keskiarvoa alempi. Senkin osalta uusi valtuusto pääsee aloittamaan paremmassa tilanteessa, kuin nykyinen valtuusto aikanaan pääsi.

Jopa eräät kuntavaaliehdokkaat ovat arvostelleet kaupungin talouden ylijäämäisyyttä, on hyvä muistaa että kuntalain noudattaminen ei ole valintakysymys uudellekaan valtuustolle.  Vaikka minunkin mielestäni kuntalaissa on monta kohtaa joita pitäisi muuttaa, niin niistä päätetään eduskunnassa, ei kaupunginvaltuustossa. Järkevän suhdannepolitiikan tekeminen on nykyisen kuntalain aikana melkoisen vaikeaa ja siihen pitäisi olla paremmat mahdollisuudet.

Kuntavaaliehdokkaille annan vihjeeksi, että kannattaa tutustua kuntatalouden perusteisiin ja kuntalakiin mielellään jo vaalikampanjan aikana mutta viimeistään ennen kuin aloittaa jossakin luottamustehtävässä.

Äänestäjien kannattaa ottaa selvää ymmärtääkö ehdokas taloudenpidon perusteita ja kunnan tehtäviä. Jokaisen kansalaisen, tai edes luottamushenkilön ei tarvitse osata jokaista yksityiskohtaa, mutta on kohtuullista odottaa, että ehdokas hallitsee edes perusteet. Tieto ja osaaminen mahdollistaa tuloksellisen toiminnan luottamustehtävissä, eikä tietämättömyydellä ja pelkällä uhoamisella hoideta asioita.

Kuntatalous voi olla ehkä tylsää ja kuivaa, mutta sen kautta päätetään meidän jokaisen palveluista, veroista ja maksuista. Kyllä se on vaivan väärti.

Kommentoi kirjoitusta.

Kulttuuri- ja urheilukaupunki Savonlinna

Maanantai 27.3.2017 klo 11:26

Sunnuntaina pääsin osallistumaan Savonlinnan musiikki- ja tanssiopiston muskariryhmien kevätesitykseen. Oma tyttäreni on käynyt muskarissa niin Linnalan kansalaisopiston järjestämissä ryhmissä kuin myös musiikki- ja tanssiopiston muskarissa. 

Melartin-sali oli täynnä ylpeitä vanhempia ja isovanhempia sekä innokkaita muskarilaisia valmiina näyttämään osaamistaan lavalla. Paljon lämminhenkisempää tilaisuutta on vaikea keksiä.

Musiikki- ja tanssiopisto on osa Savonlinnan upeita kulttuuripalveluita, joita erilaiset yhdistykset ja seurat järjestävät. Kaupunki on osaltaan tukemassa toimintaa avustuksen muodossa. Vuonna 2015 opiston teatteri, tanssi ja musiikkiopetukseen osallistui yli 1000 henkilöä, suuri osa osallistujista oli lapsia ja nuoria.

Tämä on vain yksi toimija monien joukossa. Lukemattomat muut yhdistykset ja seurat mahdollistavat liikunta- ja kulttuuriharrastuksia valtavalle joukolle savonlinnalaisia. Savonlinnaa voi hyvillä perusteilla kutsua kulttuuri- ja urhelukaupungiksi. Isoin kiitos siitä kuuluu vapaaehtoisille kaupunkilaisille jotka uhraavat omaa aikaa ja vaivaa toiminnan mahdollistamiseksi.

Kaupungin tulee myös tulevaisuudessa mahdollistaa kattavat harrastusmahdollisuudet kaikkialla laajassa Savonlinnassa sekä turvata yhdistysten ja seurojen toimintaedellytykset. Harrastustoiminta luo kaupunkiin elinvoimaa ja hyvinvointia erittäin hyvällä panos-tuotto suhteella. Tätä työtä haluan olla tukemassa kaupungin luottamustehtävissä myös tulevaisuudessa. Valtavia rahasummia kaupungilta ei voi kukaan luvata, mutta laitetaan ne panokset joita hyvään käyttöön ja autetaan yhdistyksiä ja seuroja siinä missä voidaan.

muskari.jpg

Kuvassa reipas esiintyjä ja ylpeä isä.

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »