Kuka puolustaa duunaria?

Keskiviikko 10.3.2010 klo 12:55

Akt:n työtaistelun aikana on julkisuudessa arvosteltu kovin sanoin työntekijäpuolen toimintaa. Auto- ja kuljetusalan ammattiliittoa on syytetty ahneudesta ja kohtuuttomista vaatimuksista. Esimerkkinä todellisesta ahneudesta voi pitää suomalaisten pörssiyhtiöiden ennätysosinkoja osakkeenomistajilleen taantuman aikana. Siitä välittyvä viesti kertoo monien taloustieteilijöiden mielestä, ettei yrityksillä ole kehittymishaluja tai investointipyrkimyksiä. On hyvin ristiriitaista että samaan aikaan yritykset laittavat tuhat määrin työntekijöitä kilometritehtaalle, taantuma perusteenaan, ja samaan aikaan ulosmittaavat omaisuuttaan osakkeenomistajien taskuun. No samalla logiikallahan metsäteollisuuden ongelmat sysättiin työntekijöiden niskaan, vaikka johtoportaan virheiden vuoksi rahaa paloi miljarditolkulla ulkomaille huonojen laajentumisyritysten vuoksi. Duunari sai lopputilin ja johtaja ”kultaisen” kädenpuristuksen ja jättieläkkeen.

Suomalaisesta duunarista on tullut vapaata riistaa, jota sopii lyödä niin ahneudesta tai työssä uupumisesta. Samaan syntiin syyllistyvät myös työntekijät keskenään, kun pitäisi kuitenkin löytää yhteinen rintama suomalaisen työelämän kehittämiseksi. Lastentarhanopettajan, poliisin, kassaneidin ja rekkakuskin edut ovat yhteiset. Kun toisella menee hyvin niin menee myös toisella.  Kun yksi ala saa läpi ehdotuksiaan työelämän kehittämisestä, niin se on myös takuulla helpompaa myös toisellekin alalle, ja tätähän työnantajat pelkäävätkin. Vientiteollisuuden työntekijät maksavat julkisen sektorin työntekijöiden palkat, ja julkisen sektorin työntekijät tuovat elämismahdollisuuksia muille.

On mielestäni vain iloinen asia jos Suomessa on vielä hyvin palkattuja teollisuustyöntekijöitä ja sitä kautta hyviä veronmaksajia, jotka eivät kierrä vastuutaan yhteisten palveluiden rahoittamisessa siirtämällä tulojaan pääomaverotuksen alle tai ulkomaisiin veroparatiiseihin. Tätä samaa ei voi sanoa satoja tuhansia vuodessa tienaavista osakepelureista.

Akt:n työtaistelussahan on kyse irtisanomissuojasta sekä muutosturvasta, joita ammattiliitto tahtoo kehittää. Mitä ahtaajien palkkavaatimuksiin tulee, niin menevät oikeisiin mittasuhteisiin kun muistaa että ne vastaavat yhden metsäteollisuuden johtajan puolen vuoden palkkaa. Siis kolmen tuhannen ihmisen palkankorotus vastaa yhden sikariportaan miehen puolessa vuodessa keräämää ansiota.

Kyse on kuitenkin myös laajemmista yhteiskunnallisista näkemyseroista. Halutaanko Suomessa kilpailla heikommilla työehdoilla ja palkoilla, vain osaamisella ja työssä jaksamisella? Onko meidän tiemme menestyneen Pohjoismaan tie vai jonkin alikehittyneen Aasian maan tie?

Lakko on aina vakava asia, eikä siihen ryhdytä koskaan kevyin perustein. Kukaan ei lakkoile huvikseen. Neuvottelujen kautta pyritään aina pääsemään yhteisymmärrykseen, mutta joskus näin ei vain tapahdu.

Näin elintärkeän alan vaikeudet ovat vakava ja laajasti yhteiskuntaa koetteleva asia. Nyt olisi tärkeää päästä nopeasti yhteisymmärrykseen. Maan hallituksella olisi hyvä tilaisuus toimia välittäjän roolissa kiistassa. Ongelmana on vain että nykyhallituksen näytöt työmarkkina-asioissa ovat heikot, ainoana mainetekona voi pitää sitä että Elinkeinoelämän keskusliiton hallitusohjelmatavoitteet löytyvät lähes kirjaimellisesti hallitusohjelmasta. Tästä kyseenalaisesta maineteosta ei taida olla apua tässä asiassa, eikä tätäkin vaikeaa asiaa voi lykätä seuraavien vaalien yli, joten ei voi kuin toivoa voimia valtakunnansovittelija Esa Longalle. Sopu kuitenkin täytyy löytää.

Kirjoitus julkaistu Itä-Savo sekä Länsi-Savo lehdissä.