Motista päivää!

Keskiviikko 11.3.2009 - Teemu


Mot-ohjelmassa käsiteltiin maanantaina Savonlinnan rinnakkaisväylää. Rinnakkaisväylää kannattavana ohjelma herätti minussa hämmästystä, jos käytetään oikein korrektia kieltä. Ohjelman näkökulmaksi oli valittu jyrkän rinnakkaisväylä-vastainen näkökulma, eikä muille annettu juuri sijaa.

Kyseinen "dokumentti" oli niin tarkoitushakuinen että sen rinnalla kalpenevat jopa Hannu Karpon saavutukset suomalaisessa televisiohistoriassa. On erittäin arveluttavaa että julkista rahoitusta nauttivan yhtiön voi tilata tekemään "dokumentin" tilaajan tarkoitusperien mukaisesti, tältä ainakin ohjelma vaikutti.

Ymmärrän kyllä että hanke herättää vastustusta tietyissä piireissä, mutta Yleltä voisi odottaa tasapuolista ja objektiivistä lähestymistapaa, nyt mieleen tuli lähinnä amerikkalaisen Fox-kanavan tekemiset.

Toimittaja Backman aloittaa ohjelman kertoilemalla tunteisiin vetoavasti pikku kaupungin idyllistä, haikean musiikin tahdittamana totta kai, ja siitä kuinka tämä uusi tie halkaisee kaupungin sydämen. Mielestäni rinnakkaisväylä ei todellakaan halkaise kaupungin sydäntä, nykyinen valtatie 14 sen tekee. Rinnakkaisväylän toiselle puolelle jäävät Casinon-saaret ja toiselle muu keskusta. Joten sydämen halkaisu- väitettä on hankala perustella, muuten kuin sillä että se kuulostaa todella dramaattiselta.

Backman toteaa myös että, "ohikulkutie ei ole oikea ohikulkutie vaan läpiajotie". Itse näkisin että nyt Savonlinnassa on läpikulkutie eli olavinkatu/valtatie 14, ja rinnakkaisväylähän juuri ohittaa kaupungin keskustan. Backman ja Kaj Nyman tietävät myös kertoa meille, kuinka uuden tien meluvallit estävät näkymän keskustan pohjoispuolella oleville saarille. Havainnekuva kertoo miten näkymät kapenevat, meluvallin jälkeen pitkältäsillalta ei enää näe casinon hotellirakennusta, tuntuupa pahalta. Muualta keskustastahan ei edes ole näkymää saarille, ja jos niin kovin ahdistaa niin ainahan voi vilkaista piruuttaan sillan toiselle puolelle jossa saaristo näkyy.

"Dokumentti" lyttää myös kaikki tiehallinnon laskelmat uuden tien hyödyistä. En tiedä kumpaa tässä tulee uskoa liikennepolitiikan ammattilaisia vain toimittajaa sekä maallikoita jotka käsittelevät asiaa ns. mutu-tuntumalla (kuten myös tekee allekirjoittanut)? Itse luotan hammaslääkärissäkin oikeaan hammaslääkäriin enkä johonkin henkilöön joka luulee ehkä tietävänsä jotain hammaslääketieteestä. Joten tässäkin itse pitäydyn ammattilaisten kannassa.

Savonlinnan keskustan ruuhkaisuudesta ei parasta kuvaa saa neljässä päivässä helmikuussa, vaikka näillä perusteilla toimittaja kumoaakin väitteen ruuhkista. Kannattaa pistäytyä kaupungissamme kesällä tai joulun seutuvilla jolloin meno on lähes kestämätöntä. Liikenneolot arkiaamuisin ja myöhäisen iltapäivän aikaan ovat myös varsin hektiset. Tässäkin asiassa luottaisin ennemmän niiden ihmisten arvioon jotka todellisuudessa kaupungissa liikkuvat enemmän kuin toimittajan sekä kuvausryhmän kokemuksiin neljänä päivänä.

Ehkä olisi myös kannattanut kysyä mielipidettä liikenteen sujuvuudesta myös rekkamiehiltä tai kuljetusalan-yrittäjiltä. Mäkinen, mutkainen ja runsas liikenteinen tie läpi kaupungin keskustan tuskin herättää raskaan liikenteen harjoittajissa riemun kiljahduksia.

Oli suorastaan surullista kun toimittaja tivasi virkamieheltä siitä, miksi keskustassa ei ole seitsemän vuoden ajanjaksona kuollut kukaan liikenneonnettomuudessa. Mielestäni tämä on vain hyvä asia, kuitenkin muunlaisia onnettumuuksia tieosuudella Savonlinnan läpi tapahtuu keskimääräistä enemmän, kuten kyseessä ollut virkamieskin yritti kertoa.

Mot ei myöskään kokenut Savonlinnan alueen kehittämistä kovinkaan tärkeänä. Seutuhan on vaikeaa muuttotappioaluetta, mutta onko niin että meistä ei tarvitse enää välittää? Alue säilyy negatiivisen kehityksen alueena, jos sen kehittämismahdollisuudet evätään. Rinnakkaisväylä ja siihen liittyvä kaupunkirakenteen kehitys tuovat Savonlinnaan merkittävät kasvumahdollisuudet ja myös huomattavat yksityiset investoinnit. Toivottavasti Savonlinnasta ei tehdä mitään ulkoilmamuseota ja pelkkää vanhusten paratiisia. Uudet työpaikat ja hyvinvointi eivät tekisi pahaa Savonlinnallekkaan.

Ohjelman "todistajat" oli valittu varsin mielenkiintoisesti, ja jälleen tilaustyötä muistuttavasti. Mistä lähtien maalari Hannikainen on toiminut tämän kaltaisissa tapauksissa asiantuntijana? Tai oikeastaan tulee kysyä että millä kompetenssilla? Jos haluttiin saada kadunmiehen mielipide "dokumenttiin", niin epäilisin että paremmin yleistä mielipidettä edustavia henkilöitä olisi ollut tarjolla. Myös Nymanin taustat tien intohimoisena vastustajana tunnetaan, mutta sinänsä hänen mukana olon voi ymmärtää hänen asiantuntija-roolinsa huomioon ottaen.

Kahden naispuolisen "todistajan" huoli omista uimarannoistaan oli suuri. Heille lohdutuksena voin kertoa että pelkästään vanhan Savonlinnan alueella on yli 2500 kilometriä rantaviivaa, ja Savonlinnan kaupunkikin pitää yllä 17 uimarantaa. Joten kyllä meillä uimaan pääsee, jopa kivenheiton päässä kauppatorista.

Enempää en aiheesta viitsi kirjoittaa, tästä syntyisi varmasti tekstiä useampikin sivu mutta parempi lopettaa nyt. Olen aiemmin kirjoittanut rinnakkaisväylästä tässä blogissa jo lokakuussa, sieltä voi katsoa lisätietoa.

Toivottavasti rinnakkaisväylä saadaan Savonlinnaan, ettei kaupunki ole vain yksi iso tie ja että myös meille syntyy mahdollisuuksia kehittyä ja luoda uusia työpaikkoja. "Dokumentin" tilaajia voi taas kiittää huonosta pr:stä kaupungille näin sitä pitää, antaa vaan mennä kun alamäki alkaa! Ylelle terveisiä ja toivomus jonkinlaisesta tasapuolisuudesta, kun kuitenkin julkisin rahoin pajaa pyöritetään. Minä en mielelläni tv-lupamaksua maksa puolitotuuksista tai toimittajien stallari-asenteista. Mutta maksan kuitenkin, koska pidän isoa osaa Yleisradion tuotannosta hyvinkin laadukkaana. 

Maanantaina oli myös Savonlinnan kaupunginvaltuuston kokous. Merkittävimmät päätökset koskivat kaupungin säästötavoitteita, kirjaston sijaintipaikkaa sekä Savonrannan vierasvenesatamaa.

Demareiden esityksestä Savonlinnaan päätettiin palkata uusi koulupsykologi. Ei ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan järkevää jättää lapsia ja nuoria ilman apua. Se on kustannus joka meidän kannattaa ottaa, epäilempä vaan kuitenkin ettei yksi koulupsykologi riitä. Mutta eteenpäin tämä on! Asiasta äänestettiin Sdp:n esitys voitti äänin 38-4, koulupsykologin palkkaamista vastaan äänestivät keskustan kaupunginhallitus-ryhmä sekä perussuomalaisten Rakkolainen.

Valtuustosta ja sen päätöksistä voisi ja pitäisi kirjoittaa enemmän mutta nyt on pakko mennä. Kirjoitellaan niistä myöhemmin tällä viikolla. Nyt näkemiin.

 

Ps. Käy allekirjoittamassa eläkeadressi.

Tietoa eläkeiän nostosta täältä


Kommentit

11.3.2009 10:15  make

kyllä myö savonlinnalaiset vielä osataan tämäkin homma mokata. ei ole ihme kun näivetytään vaan.

11.3.2009 17:12  Mertalan mies

Mot oli halpahintaista tosi asioiden vääristelyä! Hävettää tämä kylä! Toivottavasti vasurit ja vihreät eivät saa tahtoaan läpi., Tiusanen teki jo aloitteen hankkeen perumiseksi.

11.3.2009 18:07  weera

Voi meitä poikia poloisia...eipä ollut ohitustie varma vieläkään. kiitos vaan vihreät ja vasemmistoliitto.

11.3.2009 18:50  Otto

Ohjelma antoi todella aiheen älähtää. Ohjelman puoluettomuus oli todella kaukana. Vaikka kaikkia ei voida miellyttää ja tien takia joudutaan tekemään uhrauksia niin silti asioista "uutisoidessa" tulisi pitää järki mukana.

Hienoa Teemu jatka samaantapaan niin hyvä tulee.

11.3.2009 22:58  kaupunkilaine

Samaa mieltä Oton kanssa.

12.3.2009 15:57  järkivihreä porvari

Täälllä pärjätään ilmankin ohitustietä! Rantaviivaa saattaa olla muttei toista koululahtea. onko kukaan edes kysynyt savonlinnalaisilta halutaanko tie vai ei?

12.3.2009 17:23  Hartsa

Kyllä hallitus vielä rahat tästä hankkeesta vetää, savonlinnalaisten ohitustien-kannattajien täytyy aktivoitua.

Vihreät, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset vastustavat Savonlinnassa hanketta. Ja varmaan myös osa kokoomuslaisista, sillä onhan Motissa esiintynyt Pertti Mutkakin kokoomuslainen.

Valtuutettujen kannat ohitustiestä julki!

13.3.2009 11:44  Ei tarvita ohittaa

Turha tie asukkaat pois Savonlinnasta vie!

16.3.2009 10:54  Mie

Rinnakkaisväylä on Savonlinnan kehitykselle välttämätön!

17.3.2009 20:39  Mi'ä

Rinnakkaisväylä on kaupungin kannalta ensiarvoisen tärkeä!!

Nyt ei saa antaa periksi

19.3.2009 10:22  AAAA

Kyllä se tulee, turha huolia. Käykää liittymässä Facebook-ryhmään.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: